Taikalapset

Tervetuloa!

Kirjoittanut taikalapset | Julkaistu 12.05.2009

Tervetuloa Taikalapset-blogiin. Blogimme käsittelee koulussa toteutettavaa teemaviikkoa, jonka aiheena on lasten oikeudet. Teemaa käsitellään taidekasvatuksen näkökulmasta.

viikon aikataulu

Kirjoittanut taikalapset | Julkaistu 09.04.2009

Maanantai:

- johdatetaan teemaan alkulaululla Nyt kuuntele mua, joka kuunnellaan Planin cd:ltä

- tutustutaan tarkemmin laulun 1. säkeistöön, joka käsittelee lasten oikeuksien 54 artiklaa ja kertoo, kuinka kaikilla on samat oikeudet ympäri maailmaa ja kuinka leikki on lasten työtä

- Planin lyhytelokuva Lasten työ ja keskustelua aiheesta

- liikuntatunnilla leikkejä ja laululeikkejä, kuten Nyt kuuntele mua -lauluun tehtävä tanssi ja afrikkalaisia tansseja

- kuvataiteen tunnilla maalataan yhdelle suurelle ympyränmuotoiselle paperille maapallo, jonka tekemiseen kaikki osallistuvat. Maapallo maalataan jokaisen oppilaan kädenjäljillä, niin että mantereet ja meret erottuvat. Opettaja voi hahmotella etukäteen mantereen rajat.

- aloitetaan koko viikon kestävä lehtiprojekti, jossa kaikki osallistuvat lehden sisällön tekemiseen. Lehden aihepiirinä on päivittäin käsiteltävät lasten oikeudet. Lehtiprojekti toteutetaan ryhmätyöskentelynä, jossa jokainen ryhmä tekee eri tehtäviä joka päivä. Tehtäviä ovat muun muassa pääkirjoitus, jossa esitellään lasten oikeuksia; aihepiiriin sopivat kuvitukset; mielipidekirjoitukset sekä uutiset ja raportit.

Tiistai:

- laulu Nyt kuuntele mua ja toinen säkeistö johdattelee päivän teemaan eli oikeuteen käydä koulua

- Minä tahdon kouluun -animaatio (Plan) ja keskustelua aiheesta

- itse tehty Power Point -esitys, jossa kuvia eri maiden lapsista koulussa, ja tutkitaan maanantaina tehdyltä maailmankartalta, missä nähdyt koulut sijaitsevat

- kuvataiteen tunnilla lapset saavat suunnitella unelmiensa koulun, ja työt asetetaan esille. Kuvataiteen tunnilla taustalla soitetaan eri maiden musiikkia.

- lehtiprojekti jatkuu päivän oikeuksilla

Keskiviikko:

- Nyt kuuntele mua -laulu ja laulun käsittelyssä kolmas säkeistö, joka kertoo oikeudesta mielipiteen ilmaisuun

- opettaja esittää erilaisia väitteitä ja oppilaat saavat ilmaista oman mielipiteensä niihin, esim. “Kaikkien tulee tykätä piirtämisestä” tai “Kouluruoka on hyvää”.

- oppilaat tekevät kyselylomakkeita erilaisita mielipideasioista ja kyselevät asioita toisilta oppilaita välitunnilla. Kyselytuloksia käydään läpi seuraavalla oppitunnilla, ja saatua materiaalia julkaistaan lehdessä.

- lehtiprojekti jatkuu

Torstai:

- Nyt kuuntele mua -laulu, joka osataan jo hyvin

- musiikin tunnilla lauletaan teemaviikkoon sopivia lauluja, kuten Maailman lapset ja Kuule Isä taivaan. Näitä lauluja lauletaan myös perjantain loppujuhlassa koko koulun voimin.

- koululle tulee vierailija, kuten seurakunnan lähetystyöntekijä

- lehtiprojekti saadaan päätökseen

Perjantai:

- koko koulun juhla teemaviikon loppuun: juhlassa esitetään muun muassa Nyt kuuntele mua -laulu ja -tanssi.

- luokan tekemä lehti julkaistaan

- koulu saa Plan -kummilapsen

suunnittelua

Kirjoittanut taikalapset | Julkaistu 09.04.2009

multiTyömme aiheena on lasten oikeuksien teemaviikko. Se on tarkoitettu alakoulun kolmasluokkalaisille ja on tarkoitettu pidettäväksi yhden kouluviikon ajan. Materiaali voidaan kuitenkin myös jakaa useammalle viikolle.

Materiaalina käytämme Plan-järjestön julkaisemaa oppimateriaalia. Myös Unicef-järjestön sivuilta olemme poimineet mahdollisia työkaluja. Molemmilta järjestöiltä voi kouluille tilata ilmaista materiaalia. Tuntien suunnittelussa käytämme apuna myös koulun musiikin kirjoja.

Teemaviikolla pääpaino on taidekasvatuksessa ja erilaisissa taideaineissa. Integroimme teemaamme mm. äidinkieleen, musiikkiin, kuvataiteeseen ja liikuntaan. Ops tukee kokonaisvaltaista ja toiminnallista oppimista.

Tavoitteenamme on lasten oikeuksien opettaminen sekä monikulttuurisuuskasvatus. Tarkoituksena on, että lapset oppivat, että elämme globaalissa maailmassa, jossa tasa-arvokasvatus näyttelee suurta roolia. Kokonaisuutta painotettaessa ja monien oppiaineiden kautta lapsi huomaa, että käymämme asiat ovat läsnä jokapäiväisessä elämässä.

Teemamme toteutetaan kouluympäristössä, mutta pelkän luokkahuoneen sijaan käytämme mahdollisimman laajasti koulun eri tiloja hyväksemme: liikuntasalissa teemme toiminnallisia harjoitteita, käytävillä esittelimme tehtyjä töitä ja luokkahuonettakin muuttelemme tuntien tarpeiden mukaan. Töitä tehdään pääasiassa ryhmissä, mutta myös yksilötöille annetaan tilaa. Vaikka suunnitelmamme koskee vain yhtä luokkaa, koko koulu on mukana teemaviikossa kukin omalla panoksellaan. Myöhemmin teema siirtyy myös koteihin, kun luokka alkaa myydä teeman ympärillä kasattua lehtä ja muuta materiaalia lähipiirille. Koulun olisi tarkoitus ottaa kummilapsi, jolloin aiheen käsittely jatkuu myöhemminkin.

Oppimisympäristöltä vaaditaan sitoutumista ja positiivista suhtautumista, mikä johtaa onnistuneeseen oppimiseen ja vaikuttavaan viikkoon. Isompia hankintoja tai muita insventoiteja teemaviikko ei vaadi.

Opettajan rooli on johdattaa aiheeseen ja herättää keskustelua. Lapsille jätetään kuitenkin tila omalle ajattelulle ja tekemisen riemulle. Koulun henkilökunnan lisäksi vierailijaksi yritettäisiin saada esimerkiksi seurakunnan lähetystyöntekijä tai maahanmuuttaja.

aiheen valinta

Kirjoittanut taikalapset | Julkaistu 09.04.2009

Valitsimme aiheeksemme lasten oikeudet. Tavoitteenamme olisi kehittää teemaviikko, joka järjestettäisiin marraskuussa viikolla 47. Viikko huipentuu perjantaina 20.11.2009, jolloin vietetään lasten oikeuksien 20-vuotispäivää. Teemaviikko koostuu erilaisista toiminnallisista oppitunneista, joissa painottuu taidekasvatuksen näkökulma.

ensimmäisen asteen yhteys

Kirjoittanut taikalapset | Julkaistu 05.04.2009

Tämä blogi rykäistiin tänään käyntiin ja se liittyy olennaisesti Oppimisen ohjaaminen, opetuksen suunnittelu ja arviointi -kurssin suorittamiseen. Sitä pitävät pystyssä Niina Hentilä, Eeva Pesonen ja Anna Pukkinen, Taika-08. Tulta päin!


  • Ei mitään
  • Aija Happonen: Hei Taikalapset! Kuulun Petran ja Juho-Villen kanssa samaan ryhmään ja ajattelin kommentoida työtänne vielä näin lopuksi. Työnne aihe ja
  • taikalapset: Petralle: Teemaviikkomme aiheenahan on lasten oikeudet, jossa monikulttuurisuuden teema kulkee rinnalla, mutta se ei ole varsinainen ydin. Keskity
  • hentoerk: Mahtava aihe! Toden totta! Aiheena kyllä todella laaja, kuten aikaisemmissakin kommenteissa tuli esille. Itse en kyllä lähde kritisoimaan sitä, ko

Kategoriat

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.